Suomen Kädentaidot

Messuteemana lapset ja nuoret: osallistavia työpajoja, kilpailuja ja ministerin puhe

Uutinen  04.09.2018

Yksi Suomen Kädentaidot -messujen teemoista on tänä vuonna lapset ja nuoret ja heidän osallistamisensa ja innostamisensa käsityö- ja design-kulttuuriin ja käsillä tekemiseen. Teemapuheen nuorten harrastusmahdollisuuksista pitää messujen avajaisissa 16.11. opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen, joka on aiemmin koonnut työryhmän harrastustakuun tiimoilta. Työryhmä ja ministeri pitävät käsityöharrastusta matalan kynnyksen harrastusmuotona.

– Jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus vähintään yhteen mieluisaan harrastukseen. Harrastamisella voi olla monia esteitä, kuten kallistunut hinta, lapsen tai nuoren yksinäisyys, ulkopuolisuus tai kannustuksen puute. Lapset viettävät valtaosan päivistään kouluissa, joten matalan kynnyksen harrastustoiminta koulujen iltapäivissä voisi antaa uusia mahdollisuuksia, innostaa mukaan ja kokeilemaan uutta, toteaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lapsiparkin sijaan lasten toivotaan nauttivan messujen tarjonnasta.

– Messuilla ei ole käytössä niin kutsuttua lapsiparkkia, sillä haluamme kannustaa kaikenikäisiä lapsia kokeilemaan ja oppimaan aktiivisesti erilaisia tekniikoita pajoissa ja workshopeissa. Uusi harrastus voi olla vain vartin testauksen tulos, projektipäällikkö Jasmin Saadetdin-Rikkinen toteaa.

Työpajoissa tehdään yksin ja yhdessä – taidot ja tekniikat haltuun 

Lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa on messujen ajan ympäri messuhalleja.

HAMKin muotoilun opiskelijoiden Omin käsin -muotoilutyöpaja E841-osastopaikalla on suunnattu 11–16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Työpajassa voi valmistaa kierrätysmateriaaleista tuotteen perinteisiä tekniikoita hyödyntäen sekä osallistua yhteisötaideteoksen luomiseen. Tuunattavat tuotteet ovat 3D-tulostettuja PLA-muovikehyksiä, joihin jokainen pajaan osallistuva voi punoa haluamansa kuvion puuvilla-, metalli- tai heijastinlangalla.

Tampereen kaupungin Nuorisopalvelut / Monitoimitalo 13 järjestää osastollaan A 850 lapsille ja nuorille suunnattua luovaa harrastustoimintaa: perjantaina tutustutaan nahkatöiden tekemiseen, lauantaina nuoret esittelevät valmistamiaan cosplay-asuja ja sunnuntaina tehdään jouluisia koristeita. Tampereen 4H-yhdistyksen ja Suomen 4H-liiton yhteisellä osastolla A 1360 taas voi oppia vuolemaan pienen purjeveneen, huvipurren, lautan tai muun uivan kaarnaisen menopelin ja osastolla pääsee myös kokeilemaan, miten vanhasta T-paidasta leikattu kude muuttuu tupsupalloksi tai räsykranssiksi. Lukuisissa Sinellin C801-osaston työpajoissa on mahdollista oppia uudenlaisia taitoja.

 

Perinteitä ja kädentaitoja jälkipolville

Marttojen osastolla C1108 neulotaan oikein kantapään kautta eli harjoitellaan villasukan kinkkisintä osiota, osastolla myös neulotaan yhdessä villasukkia vähävaraisille lapsiperheille. Kangaspuuvalmistaja Toika Oy.n pajassa osastolla A 651 on mahdollista kokeilla muun muassa tietokoneohjattua kangaspuuta. Myös perinteisempi kudonta onnistuu, sillä pajasta löytyy vaihtoehtoja pienistä pöytäkangaspuista aina leveämpiin mattopuihin. E-hallin BÄÄ!-lankalaboratoriossa pääsee tutustumaan langanvalmistamisen prosessiin, kun laboratoriossa karstataan ja kehrätään villaa rukeilla ja värttinöillä.

– Messujen pääovilla messuvieraat otetaan vastaan vanhoja käsityöläisammatteja ja -taitoja kunnioittaen, kun heti pääovilla takoo perinteikäs seppä, Saadetdin-Rikkinen toteaa.

Pälkäneläinen kalastusopas ja perhonsitoja Otto Blomqvist pitää messujen Idealavalla perhonsidontatyönäytöksiä joka messupäivä. Näytösten aikana sidotaan tunnettu suomalainen perho ja esitellään

erilaisia perhonsidontatekniikoita sekä kerrotaan perhonsidonnan mielenkiintoisesta maailmasta.

Keppihevosten ruokaa ja itse tehtyjä lahjoja hyväntekeväisyyteen

Messujen pitkäaikainen yhteistyökumppani 4H viettää tänä vuonna 90-vuotisjuhlavuottaan ja Suomen Kädentaidot järjestää yhteistyössä heidän ja Novita Oy:n kanssa kilpailun lapsille ja nuorille. Kilpailutehtävänä on tehdä käsityö, joka on keppihevosten ruokaa. Kilpailuun voi osallistua 15.10. asti ja kisatöiden parhaimmisto pääsee esille messuille. Lue lisää kilpailusta: ”Mitä keppihevoset syövät?” -käsityökilpailu lapsille ja nuorille

Messut kerää hyväntekeväisyyskumppanin kanssa messuilla lahjoja vähävaraisille lapsille ja nuorille. Suomen Kädentaidot 2018 -messujen hyväntekeväisyyskumppanina toimii tänä vuonna Tammerkosken Nuorkauppakamarin jo 13. kertaa järjestettävä Joulupuu-keräys. Keräyksessä kerätään lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Messuosastolla A1500 auki olevaan lahjakeräykseen toivotaan nimenomaan itse tehtyjä ja paketoimattomia lahjoja.