Vuoden Artesaani 2019 -finalistit julki
Uutinen 30.10.2019
Vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla jaettavan Vuoden Artesaani -tunnustuksen finalistit on valittu. Tänä vuonna finaaliin valittiin kolme hyvin erilaista kädentaitojen ammattilaista. Finalistit ovat Jenni Vanhanen Vihdistä, Sari Roivas Nokialta ja Jarno Nikander Valkeakoskelta.
Vuoden Artesaani -kilpailu on tarkoitettu kuluvan vuoden aikana käsi- ja taideteollisuusalan opinnoista valmistuville ja valmistuneille opiskelijoille. Kilpailun tavoitteena on edistää tietoisuutta alalle valmistuvista kädentaitajista, ylläpitää ja lisätä suomalaisen käsityön arvostusta sekä edesauttaa vastavalmistuneiden artesaanien työllistymismahdollisuuksia. Raatiin kuuluu messujen näyttelytoimikunnan asiantuntijoita ja Opetushallituksesta opetusneuvos Hanna Ketonen.
Kilpailun raati valitsi osallistujista kolme finalistia, ja kilpailun voittaja julkistetaan Suomen Kädentaidot -messujen avajaisissa 15.11.2019.
Vuoden Artesaani 2019 -finalistit ja tuomariraadin perustelut
Sari Roivas
SASKY – Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, IKATA
Raadin perustelut: Lasialan korusuunnittelua ja -valmistusta opiskeleva ja pian valmistuva Roivas sai raadilta kiitosta korujen teknisestä toteutuksesta ja kiertotalouden hyödyntämisestä. Sarikoru-tuotenimellä töitä tekevä Roivas yhdistää rohkeasti materiaaleja. Hän valmistaa tuotteita esimerkiksi kierrätyslasista ja -muovista, kuten suklaamunien muovisista yllätyspalloista. Tuotteissa on monipuolinen ja upea värimaailma sekä muotokieli, joka ilmentää finalistin visuaalista taitoa. Tuotteet ovat laadukkaita, viimeisteltyjä ja loistavasti kaupallistettuja. Raati arvostaa suuresti materiaalein kierrätystä ja uusiokäyttöajattelua.
Jenni Vanhanen
Novida ammattiopisto
Raadin perustelut: Tekstiilialan artesaaniksi keväällä valmistunut Vanhanen osallistui kilpailuun itse kehittämällään ryijysuunnitteluohjelmistolla ja tarvikepaketeilla. Suunnitteluohjelmiston avulla Vanhanen tekee Iltamaa-nimisessä yrityksessään ryijyjä esimerkiksi valokuvista ja maalauksista käyttäen kuvantunnistusta ja laskentakaavoja. Iltamaassa palvelumuotoilu ja täysin luonnonkuidusta valmistettavat modernit ryijyt kohtaavat kiinnostavasti. Raadin mukaan ohjelmisto yhdistää oivalla tavalla uutta teknologiaa ja perinteistä kädentaitoa. Teknologiaan perustuva suunnitteluohjelmisto tuo kädentaitoon modernin otteen ja uuden käyttömahdollisuuden omille valokuville. Vanhanen on toiselta ammatiltaan it-alan suunnittelija, joten ryijyjen modernissa suunnitteluohjelmistossa yhdistyy finalistin kaksi vahvaa osaamisaluetta. Vanhanen on työllistänyt yrityksessään vaikeasti työllistettäviä ja opiskelijoita sekä järjestänyt kurssitoimintaa kehitysvammaisille.
Jarno Nikander
SASKY – Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos, IKATA
Raadin perustelut: Kokopuisia kalustekokonaisuuksia suunnitteleva ja valmistava Nikander sai raadilta kiitosta laadukkaista ja kauniista tuotteista. Kalusteissa on ajaton muotokieli ja ne on valmistettu korkealaatuisista materiaaleista huolellisesti viimeisteltyinä. Nikander käyttää materiaaleinaan muun muassa iroko- ja pähkinäpuuta, valkotammea ja massiivipähkinää. Nikanderin osaamisessa ja laadukkaassa työnjäljessä näkyy, että hän on valmis osaaja ja ammattilainen. Omaa yritystään Puusepäntyö Nikander Oy:tä pyörittävän finalistin kädenjäljessä näkyy vahva asiakaslähtöisyys ja asiakkaan kunnioitus.