Suomen Kädentaidot

Valinta Vuoden Artesaaniksi ponnauttaa yrittäjäksi ja kuljettaa rapakon taa

Uutinen  15.11.2019

Tekstiilitaikuri Jenni Vanhanen on valittu Vuoden Artesaaniksi 2019. Alun perin porilainen ja nykyisin Vihdissä asuva Vanhanen osallistui kilpailuun omalla käsityöalan innovaatiollaan, ryijysuunnitteluohjelmistolla. Iltamaa-yrityksessään Vanhanen suunnittelee ja kurssittaa ryijyjen tekemistä sekä myy valmiita ryijypaketteja kotiin puuhasteltavaksi.

Ryijysuunnitteluohjelmiston avulla Vanhanen valmistaa ryijyjä esimerkiksi valokuvista tai piirroksista käyttäen kuvantunnistusta ja laskentakaavoja. Tiedostot ladataan ohjelmistoon, jolla tekijä piirtää ryijymallin valmiiksi. Voittoisan suunnitteluohjelmiston pohjat Vanhanen on luonut 20-vuotisen it-alan insinööriuransa aikana. Raati perusteli Vanhasen voittoa juuri sillä, että ohjelmisto yhdistää oivaltavalla tavalla uutta teknologiaa ja perinteistä kädentaitoa.

Kun Vanhanen siirtyi työelämästä äitiyslomalle vuonna 2014, vauva-arjesta irrottautuminen onnistui hyvin kansalaisopiston kudontakurssilla.

Kurssin aikana Vanhanen osti omat kangaspuut ja loppu on historiaa. Lapsuudessa äidin ja isovanhempien kautta henkinyt käsityöharrastus sai uutta virtaa alleen. Matemaattisesti lahjakas ja analyyttinen Vanhanen ajatteli, että kansalaisopiston hurahdus pitäisi saada myös jotenkin virallistettua.

– Soitin Novida ammattiopistoon ja sovin aloittavani tekstiilialan opinnot monimuotototeutuksena. Tein harjoitustöitä kahden pienen lapsen kanssa kotona ja lauantaisin kävin opiskelemassa. Olen kiitollinen oppilaitokselle tästä mahdollisuudesta ja joustavuudesta.

Jenni Vanhanen

Yritys odottelemaan kuningasideaa

Vanhanen perusti Iltamaa-yrityksensä noin 3 vuotta sitten heti ammattiopisto-opinnot aloitettuaan.

– En silloin vielä tiennyt mitä yritys tekee, mutta halusin että se on valmiina, kun kuningasidea iskee.

Kovinkaan kauaa ei Vanhasen tarvinnut odotella lampun syttymistä. Koulussa järjestettiin jugend-aiheinen näyttely, johon kaveri kannusti häntä valmistamaan ryijyn.

– Tiesin ryijyjen olevan vaativia ja aikaa vieviä, kunnes tajusin, että voin aloittaa pienestä. Tein Akseli Gallen-Kallelan Liekki-ryijystä oman versioni Maatiaisliekki. Kun piirtelin ryijysuunnitelmaa ruutupaperille, tajusin, että tähän on oltava jokin toinenkin tapa tehdä. Siinä syntyi ajatus ryijysuunnitteluohjelmistosta.

Koko ikänsä ohjelmistosuunnittelua työkseen tehnyt Vanhanen haki idealleen Business Finlandin innovaatioseteliä ja se hänelle myös myönnettiin. Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea.

– Rahan avulla ostin ulkopuolista apua ja sain ohjelmistoideani kautta ryijysuunnittelupalvelun luotua.

Jenni Vanhasen työ

Vähän vanhaa ja paljon uutta

Suurena yllätyksenä tulleen Vuoden Artesaani 2019 -voiton myötä Vanhanen tuntee elävänsä uuden uransa kulminaatiopisteessä.

– Kyllä tämä oli viimeinen niitti sille, että siirryn päivätöistäni kokoaikaiseksi yrittäjäksi. Tähän asti olen tehnyt it-alan töitä vielä kolmena päivänä viikossa. Parasta on, että ryijysuunnitteluohjelmiston kanssa voin yhdistää vanhan ja uuden osaamiseni.

Yrityksen tähtäimet on jo asetettu Euroopan ja Amerikan suuntaan. Suuren meren takana julkaistaan pian kirja, jossa esitellään Iltamaan yritystarinaa ja töitä. Suomalaisen matkanjärjestäjän kanssa on ensi huhtikuuksi sovittu Italian vuorille Piemonteen suuntautuvasta ryijy- ja vaellusretriitistä. Tarkoitus on lisätä ryijymatkailua Suomessa ja tuottaa turisteille videomateriaalia ryijyjen valmistuksesta. Yritystoiminnan kehittämisen keskellä Vanhanen tekee hyvää myös häntä ympäröivissä yhteisöissä. Hän on työllistänyt kesätyöläisiä Vihdin kunnan kesätyöseteleillä ja palkannut pitkäaikaistyöttömiä tekstiilialan ammattilaisia avukseen.

Eniten hyvää hän saa aikaiseksi työskennellessään kehitysvammaisia ja osatyökykyisiä käsityöläisiä tukevan vihtiläisen Kisällipajan kanssa. Vanhanen etsii käsityöalan taitureille uusia kokemuksia käsitöiden parissa, myy tekijöiden tuotteita ja järjestää yhteistä näyttelytoimintaa.

– Olen oman kehitysvammaisen siskoni matkaa seuratessa huomannut, kuinka hankalaa kehitysvammaisten on saada töitä ja palkkaa tehdystä työstä. Haluan auttaa heitä kokemaan, miltä tuntuu tehdä tavoitteellista työtä, jolla on jokin merkitys.