Suomen Kädentaidot

Anu Pentik valitsee Taito-Finlandia 2018 -voittajan

Uutinen  26.09.2018

Taito-Finlandia on käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla.

Pitkän uran muotoilun, suunnittelun ja taiteen maailmassa tehnyt Pentik Oy:n perustaja, suunnittelija ja taiteellinen johtaja Anu Pentik valitsee Taito-Finlandia 2018 -palkinnon saajan. Voittaja julkistetaan Suomen Kädentaidot -messujen avajaissa perjantaina 16.11.2018 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Anu Pentik myös avaa 23. kertaa järjestettävän, Euroopan suurimmaksi kasvaneen käsi- ja taideteollisuustapahtuman.

– On kunnia päästä valitsemaan tämän vuoden Taito-Finlandian voittaja. Itse olen elävä esimerkki käsityöharrastajasta, josta on kehittynyt taideteollisuusalan yrittäjä ja keramiikkataiteilija. Siksi kunnioitan ja arvostan kädentaitoja. Uskon, että digitaalinen yhteiskunta tulee kaipaamaan jatkossa yhä enemmän ihmisen kädenjälkeä tuotteissa, sanoo Anu Pentik.

Palkinto voidaan myöntää alan tarkoitusperiä edistäneelle henkilölle, yritykselle, toimijalle, teolle, ilmiölle, tapahtumalle tai tuotteelle. Tunnustuksella halutaan nostaa esille merkittäviä käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä asioita tai osaajia sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta. Voittaja saa 5 000 euron palkintosumman, jonka lahjoittaa kotimainen teevalmistaja Forsman Tee.