Suomen Kädentaidot

Kädentaidot-ilmeessä näkyy #Suomi100 – kotimainen luonto inspiroi ajasta riippumatta

Uutinen  12.06.2017

Suomalaiseen mielenmaisemaan ja luovaa työtä tekevien työkalupakkiin on aina olennaisena osana kuulunut korvaamaton luontosuhde. Arvaamaton, yhä monin paikoin koskematon, joskus raju, kesäisin heilimöivä, talvella kuulas ja aina voimauttava luonto metsineen, hankineen, eläinkantoineen sekä järvi- ja merimaisemineen inspiroi ja antaa energiaa suomalaisille vuosikymmenestä riippumatta.

Tänä vuonna Suomen 100-vuotista itsenäistä taivalta juhlitaan monin eri tavoin ja luonnollisesti juhlavuosi näkyy myös kotimaista osaamista ja taituruutta esiin nostavassa Suomen Kädentaidot 2017 -tapahtumassa sen ulkoasua myöten.

– Tavoittelimme Kädentaitojen uuteen ilmeeseen Suomi100-henkeä, jota kuvastavat kotimainen luonto, metsä ja inspiraation ammentaminen näistä paikoista, kertoo tapahtuman projektipäällikkö Jasmin Saadetdin-Rikkinen.

Puualan artesaaniksi, teolliseksi muotoilijaksi ja lopulta Lahden muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun linjalta valmistunut Sanni Kariniemi kuvitti Suomen Kädentaidot 2017 -messujen ilmettä komistavat yksityiskohtaiset piirrokset.

– Sain hyvän ja tarkan briefin tähän työhön: hirvi neulekuosissa oli se punainen lanka. Oikeanlaisten kuosien löytäminen vei hieman aikaa ja korjauskierroksia, mutta lopulta päästiin toimivaan lopputulokseen, Kariniemi kertoo.

Myös Kariniemi kuuluu siihen laajaan suomalaisten joukkoon, joka hakeutuu luontoon imemään itseensä energiaa ja inspiraatiota.

– Metsä on mun juttu. Liikun päivittäin koirieni kanssa metsässä, satoi tai paistoi. Siellä rauhoittuu ja mieli puhdistuu. Aamuvarhain näkee lisäksi usein metsän eläimiä. Työskentelen päivisin suunnittelutoimistossa, mutta omalla ajallani teen erilaisia kuvituksia ja piirrän ihan muutenkin huvikseni. Kuvien tekeminen on minulle paitsi osa työtä, myös keino selvittää ajatuksiani, Kariniemi kuvaa.

– Suomi100 ja luontoelementit näkyvät laajemminkin messujen ohjelmassa kuten suomalaisen lampaanvillan ympärille kudotussa sisällössä ja ihan konkreettiset luonnonantimet – kuten tuohi ja käpy – näyttäytyvät materiaaleina messuilla. Myös kansallispuvuilla on ohjelmassa monipuolinen rooli. Ohjelma karttuu ja tarkentuu vuoden mittaan, painottuen syksyyn. Kannattaa siis seurata aktiivisesti sekä säännöllisesti päivittyviä sivujamme että some-kanaviamme, kehottaa Saadetdin-Rikkinen.

Tutustu ohjelmaan