Suomen Kädentaidot
{Content.image.alt

Elämä kuin taideteos – Koutaniemi löysi juuriensa kautta vahvuutensa

Uutinen  15.08.2019

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi valitsee Taito-Finlandia 2019 -voittajan ja avaa Suomen Kädentaidot 2019 -messut perjantaina 15.11.2019. Nuoresta 32 vuoden iästään huolimatta hän on nähnyt enemmän maailmaa kuin moni muu koko elämänsä aikana. Kuusamosta lähtöisin oleva valokuvaaja on kiertänyt kuvaamassa yli 50 eri maassa. Pysäyttävien kuviensa ansiosta hän on avannut suurelle yleisölle näkymiä kaukaisiin maihin ja erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten elämään.

Inhimillisyyden voitto

Koutaniemen missiona on tehdä näkyväksi asiat, jotka liian helposti lakaistaan maton alle, kuten tyttöjen ympärileikkaukset, lapsiavioliitot, syrjintä ja vähemmistöjen oikeudet. Ansiokkaasta yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja sykähdyttävistä valokuvista Koutaniemi on palkittu useaan otteeseen niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on voittanut muun muassa Freelens-palkinnon Lumix-festivaalilla Hannoverissa, Saksassa ja Visa D’or Daily Press -palkinnon Visa Pour L’image -festivaalilla Perpognanissa, Ranskassa. Menestyneen ammattilaisen kuvia on julkaissut moni arvostettu lehti kuten yhdysvaltalainen Time.

Pitelemätön palo vie maailmalle

Kiinnostus valokuvaamiseen alkoi lapsuuden kodista ja Kuusamon vahvasta luonnosta. Oman elämän vastoinkäymisten kautta Koutaniemi oivalsi valokuvien eheyttävän voiman, josta ammentaa, kun muut yrittivät nujertaa. Lahjakasta nuorta naista eivät Tampereen yliopiston kuvajournalismin luennot kauaa aloillaan pidelleet. Jo 19-vuotiaana Koutaniemi suuntasi Intiaan kuvaamaan ja sillä tiellä hän on edelleen.

Koutaniemen esimerkki osoittaa, että luovaa työtä tehdään kokonaisvaltaisesti omalla persoonalla. Hänen työnsä perustuu järkähtämättömään haluun ymmärtää ihmisyyttä ja sen potentiaalia. Inspiraatio omaan tekemiseen ammennetaan niin luonnon voimasta kuin maailmalla kohdatuista selviytyjistä. Koutaniemen taiteella on monet kasvot, mutta kaikkia töitä yhdistää koskettava, läpitunkeva inhimillisyys.

Taito-Finlandia on käsi- ja taideteollisuusalan tunnustuspalkinto, joka jaetaan vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla. Palkinto voidaan myöntää alan tarkoitusperiä edistäneelle henkilölle, yritykselle, toimijalle, teolle, ilmiölle, tapahtumalle tai tuotteelle. Tunnustuksella halutaan nostaa esille merkittäviä käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä asioita tai osaajia sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta.

Lue lisää Taito-Finlandia-palkinnosta.

Osta lippu