Suomen Kädentaidot

Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2016 on Valona designin Halo-ketjukoru

Uutinen  17.11.2016

Suomen Kädentaidot -messujen avajaisissa perjantaina 18.11.2016 julkistettiin Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2016 -kilpailun voittaja. Uutuustuotteeksi valittiin Valona designin Halo-ketjukoru.

– Valona Designin tyylikkäät ja leikkisät korut ovat kuin samettia: runsaat, mutta samalla kevyet. Nostalgiset, erityisesti 1960–70-lukujen muotokieltä henkivät korut on valmistettu hyvin suomalaisesta materiaalista, puusta. On hienoa, että kädentaitoihin on saatu uutta teknologiaa, sillä kauniiseen koivuvaneriin on käytetty laserleikkausta. Ekologiseksi kehitetyn tuotteen tuotannossa ei myöskään synny hukkapaloja, kuvaa toiminnanjohtaja Virve Pajunen Taito Pirkanmaa ry:stä.

Artesaani_Valona

– Korut on valmistettu laserleikatusta suomalaisesta koivuvanerista, jota olen käyttänyt korumateriaalina aiemminkin. Korvakorujen koukkuosat ovat hopeaa ja kaulakorujen ketjut nikkelitöntä korumetallia, kaikki värjätyt korut on värjätty käsin. Halo-ketjukorut syntyivät, kun huomasin, että muissa koruissa liitostekniikkana käyttämäni ketjutekniikka toimi mainiosti myös itsenäisenä koruaiheena. Monimerkityksellinen Halo-nimi tuotteille tuli, kun asiakkaani havahdutti minut siihen, että valo on aiempien töideni tapaan myös näissä koruissa keskeinen teema. Haluan tuotteideni olevan mahdollisimman ekologisia, joten korut on suunniteltu ja toteutettu niin, että kaikki tarvittava materiaali tulee hyödynnettyä, eikä mitään heitetä hukkaan. Avainlippu- ja Design from Finland -merkein varustetulle korusarjalle on suunnitteilla myös jatkoa, lupaa Valona designin Elina Mäntylä.

Vuoden Uutuustuote -kilpailussa arvostetaan erityisesti kotimaisen käsityön arvoja, kuten hyvää suunnittelua, perinteisten menetelmien ja materiaalien käyttöä sekä niiden innovointia nykypäivään, erinomaista työn laatua ja esteettisyyttä sekä kestävyyttä ja ekologisuutta. Uutuustuotteen tulee myös olla muotoilultaan uusi ja yleisilmeeltään raikas. Kokonaisarvioinnissa huomioidaan tuotteen käytännöllisyys ja mahdollisuudet hyvään kaupalliseen menestykseen. Raati totesi voittotuotteen täyttävän kaikki kriteerit.

Suomen Kädentaidot Uutuustuote -kilpailuun saavat osallistua kaikki Suomen Kädentaidot -messujen näytteilleasettajat. Kilpailulla halutaan tukea kotimaista käsityötä nostamalla vuosittain esille hyvin suunniteltuja kädentaitojen tuotteita. Kilpailu toteutettiin jo 15. kerran. Kilpailutuotteiden joukosta valittiin kymmenen parasta tuotetta Suomen Kädentaidot Uutuustuote -näyttelyyn E-hallin näyttelykadulle.

SUOMEN KÄDENTAIDOT UUTUUSTUOTE 2016 -NÄYTTELYN (E-halli) TUOTTEET

•    Suomen Kädentaidot Uutuustuote 2016:                                         A 602
Halo-ketjukoru
Valmistaja/suunnittelija: Valona design/Elina Mäntylä (Helsinki)

•    Flower-tunnelmavalosarja                                                                          A 603
Valmistaja/suunnittelija: Ateljee Sulka/Tarja Hoffrér (Kolho)

•    Miss World -mekko                                                                                        P 165
Valmistaja/suunnittelija: Annukka Laine (Helsinki)

•    Palapeli-leikkuulauta                                                                                    C 218
Valmistaja/suunnittelija: Akarat/Tuija Hahtonen (Oulu)

•    Kansallisromantikko-kattaussarja                                                             T 15
Valmistaja/suunnittelija: Kultakeramiikka/Taito Pohjois-Karjala ry (Joensuu)

•    Tukuwool Solk – uusi kotimainen sukkalanka                                          A 529
Valmistaja/suunnittelija: Titityy Oy (Jyväskylä)

•    Mua muikuttaa -tarjotin                                                                               A 315
Valmistaja/suunnittelija: Marjaana Niskanen (Jyväskylä)

•    Taidekalenteri 2017                                                                                      C 909
Valmistaja/suunnittelija: Nevana/Lotta Nevanperä (Tampere)

•    Kuin kolme marjaa -olkalaukku                                                                  E 321
Valmistaja/suunnittelija: Ateljee Keltainen talo/Emmi Niikko & Johanna Silvennoinen (Kuopio)

•    Valohimmeli-tarvikepaketti                                                                         T 1
Valmistaja/suunnittelija: Taito Itä-Suomi ry (Mikkeli)


Tuotearviointiraati: Puheenjohtaja, toiminnanjohtaja Virve Pajunen / Taito Pirkanmaa ry, markkinointipäällikkö Tarja Kähkönen / Taito Pirkanmaa Oy, opettaja Helena Tapola / Pirkanmaan koulutuskonserni -kuntayhtymä PIRKO / Pirkanmaan ammattiopisto sekä tuoteryhmäpäällikkö Mervi Oksanen / Tampereen Messut Oy.

Uutuustuoteasiantuntijaraadin valitsee Taito Pirkanmaa.