Suomen Kädentaidot

{Content.image.alt

Suomen Kädentaidot 2018 -ilme yhteistyössä Laine-lehden kanssa – sinäkin voit osallistua

Uutinen  07.02.2018

Ilmeemme on uudistunut tähän vuoteen! Suomen Kädentaidot -messujen 2018-vuoden luonnonläheinen ilme toteutettiin yhteistyössä räjähdysmäisen suosion saaneen Laine-lehden kanssa. Piirroshirvestä suunnattiin sorkat kohti aivan uudenlaista kuvamaailmaa, jossa tämän vuoden teemat – lapset, nuoret, perinteet ja kiertotalous – näkyvät. Ilmeeseen pääsee nyt osalliseksi kuka vain, jolla puikot pysyvät käsissä, sillä kuvissa näkyvän kauniin neuleen ohje julkaistaan syksyllä 2018.

– Ilmeen suunnittelu lähti käyntiin jo kesällä 2017, kun halusin lyödä lukkoon yhden vuoden 2018 teeman: lapset ja nuoret. Toivoin tapahtumalle skandinaavista yleisilmettä ja päädyinkin suosittelujen kautta ottamaan yhteyttä Laine-lehteen: tästä koko kuvio saikin alkunsa. Annoin Jonna Hietalalle, Sini Ellenille ja koko tiimille vapaat kädet tulkita tätä teemaa, mutta itse asiassa loppusyksystä teema ja kuvamaailma menikin vielä kerran uusiksi ja siten kiteytyi mielestäni entistä paremmin, kuvaa Suomen Kädentaidot -messujen projektipäällikkö Jasmin Saadetdin-Rikkinen.

– Meille oli suuri kunnia päästä ideoimaan ja luomaan vuoden 2018 Suomen Kädentaidot -messujen ilme. Halusimme nostaa esiin käsityötaidon vahvaa, elävää perinnettä, joka koskettaa yli sukupolvirajojen. Perinteiden pitäminen yllä on tärkeä kulttuuriteko. Tämä ei suinkaan tarkoita, etteivätkö perinteetkin voisi muuntautua ajan mukana. Sopiva tasapaino vanhaa ja uutta takaa, että myös nuoret kokevat perinteet omikseen, kuvaavat ilmeen toteuttaneet Sini Ellen Ja Jonna Hietala.

Suomen Kädentaidot


Ison tapahtuman kautta esille ympäristöasiat

– Luonnonläheinen kuva henkii hienosti tämän vuoden messuteemojamme. Koko vuoden ajan tapetilla ovat ympäristöasiat, perinteisiin kasvavat tai kasvatettavat lapset ja nuoret, ja käsityötaidot noin yleensäkin; Saadetdin-Rikkinen avaa.

– Haluamme isona tapahtumana kantaa oman kortemme kekoon ympäristökeskustelussa: meidän on pakko miettiä ympäristön kuormitusta ja tulevaisuutta. Siksi teemoiksi on tänä vuonna nostettu niin kiertotalous kuin lapset ja nuoretkin, sillä heissä on tulevaisuus.

Lapsen kuvassa pitelemä puukko on vaativa ja perinteinen työkalu, joka vaatii osaamista ja opettelua.

– Mielestäni on tärkeää, että lapset ja nuoret saadaan oppimaan ja pitämään perinteitä yllä. Vaikka maailma tietysti muuttuu ja uudetkin tekniikat tulevat alalle kuin alalle, on hienoa, jos joitakin vanhoja taitoja saadaan pidettyä yllä, Saadetdin-Rikkinen jatkaa.

Perinteikkäitä taitoja voi opetella myös aikuisiällä. Laine-lehden puuhanaisia kiehtovat useat tavat tehdä käsillä.

– Ryijyjen teko kiehtoisi valtavasti. Villa on lähellä sydäntämme ja sen käyttäminen erilaisissa kädentaidoissa on aina inspiroivaa. Myös meille vähemmän tutut materiaalit, kuten puu ja savi, kiinnostavat kovasti. Aloitimmekin juuri keramiikkakurssin ja haaveilemme, että oppisimme veistämään, kertovat Ellen ja Hietala.


Yhteisöllinen harrastus kudottiin ilmeeseen – osallistu neulomalla

Käsityöharrastus on ollut alun perin ja yhä edelleen yhteisöllinen harrastus. Tämä näkyy tällä hetkellä etenkin netin aktiivisissa neuleyhteisöissä, johon myös Laine-lehden laajalle levinnyt suosio pitkälti perustuu. Myös tämän vuoden Kädentaidot-messujen ilme on osallistava: julkaisemme alkusyksystä kuvassa esiintyvän villapaidan ohjeen. Ohje sarjoitetaan useammalle eri koolle, jotta sen voi neuloa niin lapselle kuin aikuisellekin.

Suomen Kädentaidot 2018 -messut järjestetään 16.–18.11. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa.