Suomen Kädentaidot
pienoismallijuna

Samaan aikaan: XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät

Uutinen  08.09.2017

Samaan aikaan Suomen Kädentaidot -messujen kanssa järjestetään kaksi muuta kiinnostavaa tapahtumaa: sekä lauantaina ja sunnuntaina XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät ja Nukkekoti-messut perjantaista sunnuntaihin. Pienoisrautatiepäivillä alan kerhot, yhdistykset, harrastajat, museot, ammattilaiset ja kauppiaat esittelevät ja myyvät tuotteitaan, ja miniatyyrijunia voi ihailla myös liikkeessä pitkin yksityiskohtaisia ratoja ja maisemia.

– Pienoisrautatiepäiville kannattaa ehdottomasti tulla, jos haluaa nähdä Suomen hienoimmat pienoisrautatiet ja -maailmat. Harrastaja saa tapahtumasta irti ideoita ja ahaa-elämyksiä kanssaharrastajien tapaamisen lisäksi. Jos taas ei ole aiemmin harrastanut pienoisrautateitä, mutta kipinä iskee, niin tapahtumassa pääsee tutustumaan muun muassa harrastusyhteisöihin ja niiden toimintaan ympäri Suomen, kuvailee Pirkanmaan Rautatieharrastajien Kerho ry:n Johan Sirén.

Eniten pienoisrautatieharrastajia on Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa, maailmanlaajuisesti harrastajia on miljoonia. Näyttävät ja tarkat ratakokonaisuudet, tarkat yksityiskohdat sekä tietysti tapahtumassa esiteltävät uutuudet ovat Valtakunnallisten Pienoisrautatiepäivien kohokohtia. D-hallissa nähdään lauantaina ja sunnuntaina muun muassa jopa 90-metriseksi ulottuva rata, johon jokainen voi tuoda mukaan oman moduulinsa; Suomen suurin kiinteä näyttelyrata sekä taitavasti ja esikuvan mukaisesti mallinnettua suomalaista 1950–1970-lukujen rautatiemaisemaa ja junakalustoa sekä aikataulun mukaista liikennöintiä.

pienoismalli iltavalossa
Kuva: Johan SIrén

Yksityiskohtia ja historiaa – junaratojen äärellä vierähtää helposti tovi jos toinenkin

– Kilpailemme lasten ja nuorten suosiosta muun muassa pelimaailman kanssa. Siksipä harrastajat ovat yleensä Suomessa ja maailmalla aikamiehiä. Onneksi myös lapset ja nuoret ovat löytäneet taas tämän harrastuksen, Sirén jatkaa.

– Harrastuksen hienoimpia puolia ovat mielestäni totuudenmukaisuuden jäljittely ja siihen liittyvän historian tutkiminen. Omassa radassani on monella pienoismallilla oikea esikuva. Monen radan äärellä meneekin pitkään yksityiskohtia ihastellen, Sirén summaa.

Kuva: Johan Sirén


Kiinnostus ajamiseen tai rakenteluun ja kädentaitoihin

Mukana lauantain ja sunnuntain tapahtumassa on myös eurooppalainen pienoisrautatieharrastajien yhteisö FREMO, jonka näkyvimmäksi toimintamuodoksi on muodostunut moduulirakentaminen. Moduulirakentaminen tarjoaa mahdollisuuden rakentaa pienoisrautateitä kotioloissa.

– Jos ei vielä ole FREMO-harrastaja, tapahtumaan voi tulla tutkailemaan, olisiko tämä mahdollinen uusi mielenkiintoinen harrastus. Paikalla ymmärtää harrastuksen erilaiset variaatiot leikkimisestä tarkkaan esikuvien mukaan rakenteluun, ja voi päättää, ostaako valmiin kokonaisuuden vai rakentaako kaiken itse alusta asti. Pienoisrautatieharrastuksessa kyse voi siis olla kiinnostuksesta itse radalla ajamiseen tai rakenteluun ja kädentaitoihin, kuvaa FREMO-FINin Kari Hovinmaa.

FREMO-harrastus vaatii kädentaitoja joko hieman tai kattavammin: halutessaan kaiken voi ostaa valmiina tai rakennussarjoina, mutta kaiken voi tehdä myös itse alusta loppuun saakka.

– Moduulia rakennettaessa tarvitaan ainakin puusepäntaitoja, pienjännitesähkötöiden suorittamista, maisemointi-, maalaus- ja rakennussuunnittelusilmää sekä joko mielikuvitusta tai esikuvana toimivan todellisen kohteen tarkkoja tietoja, unohtamatta historiantuntemusta, Hovinmaa selventää.

– Rakentelu ja nikkarointi on erilaisilla käsityökaluilla, pienillä porilla, viiloilla, sahoilla ja juotostyökalulla työskentelyä. Sorminäppäryyttäkin tarvitaan, sillä pienimmät poranterät ovat 0,3 mm suuruisia ja harvoin yli 2 millin teriä edes käytetään, Hovinmaa jatkaa.

XXXV Valtakunnalliset Pienoisrautatiepäivät Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen D-hallissa lauantaina ja sunnuntaina 18.–19.11. Suomen Kädentaidot A-, C- ja E-hallissa ja Nukkekoti-messut D-hallissa 17.–19.11.

Lisätietoa harrastuksesta:
Pirkanmaan Rautatieharrastajien Kerho Pirake ry
FREMO-FIN