Suomen Kädentaidot
Sanna Vatanen

BÄÄ!-kirjaprojekti: Kirjanteon prosessi ja se tärkeä tiimi

Uutinen  15.05.2017

Tule mukaan seuraamaan uuden käsityökirjan BÄÄ! Neulo & virkkaa suomenlampaan villasta valmistumista! Pääset kurkistamaan kirjanteon vaiheisiin joka kuun 1. ja 15. päivä syksyyn saakka.

Ilman näitä kahta kaveria kirjanteko jäisi minulta haaveeksi.

Minna Kommeri ja Sami Repo

 

Käsityökirjan tekeminen on intensiivistä puuhaa. Kirjan aikataulua lähdetään laskemaan nurinkurisesti takaperin. Ensin päätetään julkaisupäivä, mikä sanelee ajankohdan, jolloin kirjan on mentävä painoon. Painoonmeno taas sanelee, milloin kirjan on oltava taitettu. Ennen kuin graafikko voi taittaa kirjan, täytyy hänellä olla mitä taittaa eli kuvat ja teksti. Ennen kuin tekstiä voi ryhtyä taittamaan, täytyy se oikolukea, minkä hoitaa tekstin ammattilainen, kustannustoimittaja. Ja ennen kuin valokuvaaja voi ottaa kirjaan kuvat, täytyy olla mitä kuvata.

Ennen kaikkea tätä kirjailijalla on tietysti oltava näkemys siitä, mikä on kirjan sisältö, viesti ja sanoma. Ja mikä on käsityökokonaisuuden ja niihin tulevien ohjeiden idea. Omalla kohdallani jokainen kirjani on uniikki ja itsenäinen yksilönsä. Kirjan visuaalinen ilme, tyyli ja sävymaailma hahmottuvat minulle käsi kädessä sisällön kanssa. Valokuvaajan ja graafikon valinnalla on siis suuri merkitys.

BÄÄ! on kolmas kirjaprojektini valokuvaaja Sami Revon ja graafikko Minna Kommerin kanssa. Tiimi toimii loistavasti, ja kunnioitamme toistemme ammattitaitoa. Esitellessäni Samille ja Minnalle visiotani uudesta kirjasta voin luottaa siihen, että kirjasta kasvaa yhteistyössä paljon enemmän kuin mitä itsekseni haaveilin. Hetki, kun he ottavat projektin omakseen, on yhtä juhlaa: tästä eteenpäin kokonaisuutta luodaan yhdessä.

Parhaillaan BÄÄ!-kirjan suhteen on menossa se haastavin vaihe eli kannen kuvaus. Tällä kertaa saamme valon, taustan, asetelman, sävymaailman ja typografian lisäksi pohtia, tarvitaanko kuvauksiin mukaan lammaskuiskaaja vai ei. Eli huumorintajuakin tarvitaan.

Sami Repo on freelancevalokuvaaja. Graafinen suunnittelija Minna Kommeri työskentelee suunnittelutoimisto Wörks Oy:ssä.