Suomen Kädentaidot

Tampereen Messut valmistautuu tapahtumasyksyyn turvallisuustoimin

Uutinen  17.08.2021

Tampereen Messut -konsernissa valmistellaan parhaillaan syksyn tapahtumia. Messuyhtiö kokousti viime viikolla Pirkanmaan koronanyrkin kanssa, joka näytti vihreää valoa tapahtumien järjestelyjen jatkamiselle, kun terveysturvallisuus on tarkasti huomioitu ja toimenpiteet sen eteen tehty. Vallitseva koronatilanne aiheuttaa edelleen erilaisia tärkeitä toimenpiteitä, joita tapahtumien turvallinen järjestäminen vaatii.

Jo koronapandemian alkaessa Suomessa keväällä 2020, alettiin tapahtuma-alalla tehdä yhteisiä turvallisuusohjeistuksia ja valmistella toimia, jotka takaavat terveysturvallisen tapahtumajärjestämisen, kun tilanne sen sallii. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on tehnyt jäsenyrityksilleen omavalvontaohjeet, jotka pohjautuvat messualan kansainvälisen kattojärjestön UFIn suosituksiin. Tampereen Messut on tapahtumien avautumiseen valmistautuessaan noudattanut niin näitä ohjeistuksia kuin myös Aluehallintoviraston ja THL:n voimassa olevia rajoituksia ja linjauksia.

Syksyn tapahtumien ollessa jo ovella, on Tampereen Messut koonnut ajantasaiset ohjeet kävijöille, näytteilleasettajille ja henkilökunnalle. Uusi sivusto antaa selkeät ohjeet turvalliseen tapahtumiin osallistumiseen, tarjoaa vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin ja kertoo, millaisia toimia Tampereen Messuilla on tehty kaikkien tapahtumiin osallistuvien turvallisuuden takaamiseksi. Kootut ohjeet ovat löydettävissä myös tapahtumien omilta nettisivuilta.

Tulevissa tapahtumissa korostuvat muun muassa turvavälien säilyttäminen, käsihygienia ja suojamaskien käyttö. Turvavälien säilyttäminen on mahdollistettu käytäviä leventämällä ja myös tapahtumien kävijämäärää voidaan tarvittaessa rajata. Messukeskukset on lähtökohtaisesti rakennettu tilaviksi, mikä tekee tilan väljästä käytöstä mahdollista ja takaa sen, että kävijät voivat pitää tarvittavan välin toisiinsa. Käsien desinfiointipisteitä sijoitellaan kattavasti sisäänkäynneille, halleihin, saniteettitiloihin ja ravintoloihin. Messuosastoilla esitteiden ja markkinointimateriaalin jakaminen on kävijöille sallittua, kun näytteilleasettajat suorittavat hygienian huomioiden jakamisen itse suoraan kävijöille. Messuilla on myös toistaiseksi voimassa oleva maskipakko. Suojamaskeja on jaossa sisäänkäyntien luona, mikäli kävijällä ei ole omaa maskia mukana.

Ensiarvoisen tärkeää on, että tapahtumiin saavutaan vain ehdottomasti terveenä sekä rokotettuna tai testattuna. Vastuullisinta ja tärkeintä on jättää tapahtuma väliin, mikäli oireita on.

Jokaisen tapahtuman sivuilta löydät turvallisuusohjeet osoitteella www.tapahtuma.fi/korona. Käy tutustumassa turvallisen tapahtumaosallistumisen ohjeisiin osoitteissa:
www.asta.fi/korona, www.alihankinta.fi/korona, www.kokonaisturvallisuus.fi/korona, www.lemmikkitampere.fi/korona, www.kadentaidot.fi/korona, www.finnclean.fi/korona, www.verkosto.fi/korona, www.liikuntapaikkamessut.fi/korona

Tampereen Messuille turvallisten tapahtumien järjestäminen niin näytteilleasettajille, messurakentajille kuin kävijöillekin on ensiarvoisen tärkeää, ja sen vuoksi yrityksellä on turvallisuusohjeet, joita noudatetaan kaikissa konsernin tapahtumissa. Tampereen Messujen tapahtumat toteutetaan Aluehallintoviraston ja THL:n voimassa olevien linjausten, rajoitusten sekä terveysturvallisuustoimien mukaisesti. Seuraamme edellä mainittujen tahojen määräyksiä ja suosituksia ja otamme ajantasaisesti huomioon kaikki yleisötapahtumia koskevat toimenpiteet.