Suomen Kädentaidot
Taito-Finlandia finalistit2

Tutustu Taito-Finlandia 2019 -finalisteihin

Uutinen  30.10.2019

Vuoden 2019 Taito-Finlandia-finalistit on valittu. Viisi finalistia ovat taidehistorioitsija Mari Varonen Jyväskylästä, oululainen puvustaja ja lavastaja Pirjo Valinen, suomalaisen keramiikkataiteen uranuurtaja Risto Paatero Fiskarsista, helsinkiläinen kultaseppä Petri Pulliainen ja kokkolalainen vaate- ja tekstiilialan yritys PaaPii Design.

Finalistien joukosta voittajan valitsee tänä vuonna valokuvaaja-kuvajournalisti Meeri Koutaniemi. Koutaniemi kuvailee suomalaista käsityöläisyyttä ja näkemyksiä edelläkävijöiksi maailmassa

− Kädentaidot on ihmisyyden elinehto ja taiteen perusta, Koutaniemi sanoo

Tunnustuksen saaja julkistetaan Suomen Kädentaidot -messujen avajaisissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa perjantaina 15.11. klo 11.30 alkaen. Jo kolmatta vuotta peräkkäin Forsman Tea palkitsee voittajan 5 000 euron palkintoshekillä.

TAITO-FINLANDIA-FINALISTIT 2019

Taidehistorioitsija Mari Varonen on “parasta, mitä suomalaiselle kansallispuvulle on aikoihin tapahtunut”. Varonen on kerännyt neljässä vuodessa yli 200 suomalaista ja suomenruotsalaista kansallispukua kokoelmaansa. Huutokaupoista, kirpputoreilta sekä lahjoituksina hankitut puvut ovat peräisin 1800-luvulta 2010-luvulle ja niissä näkyvät ajan henki ja muotivirtaukset kuten muissakin vaatteissa. Varonen on tuonut kansallispuvut esille uudella, innostavalla tavalla ja lisännyt niiden arvostusta.  Varonen järjestää erilaisia kansallispukutapahtumia sekä vuokraa pukuja.

Mari Varonen 1   


Pukusuunnittelija ja lavastaja Pirjo Valinen on kehittänyt paperisten näyttämöpukujen valmistustekniikan ja opettanut sitä ympäri maailmaa. Hänen töitään on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Valinen on äärimmäisen taitava ja mestarillinen käsityötaiteen tekijä, jolla on pitkä ura taustallaan. 1970-luvulta asti hän on kokeillut erilaisia paperimateriaaleja ja luonut laajan valikoiman erilaisia paperin työstämiseen soveltuvia menetelmiä. Paperissa Valista kiehtoo materiaalin yksinkertaisuus, askeettisuus ja jäykkyys.

Pirjo Valinen    pirjo valinen 2


Risto Paatero on suomalaisen keramiikkateollisuuden uranuurtaja ja kehittäjä 1970-luvulta lähtien. Suomalaisen studiokeramiikan elämänkaari henkilöityy vahvasti Paateroon. Tällä hetkellä Fiskarsin Ruukissa toimii Paateron keramiikkaverstas. Hänen tuotantonsa käsittää dreijattua käyttökeramiikkaa kivitavarasta ja posliinista. Risto Paatero polttaa keramiikan rakentamassaan kaasu-uunissa 1315°C:ssa.

rosto paatero 1   risto paatero 2


Kultaseppä ja muotoilija Petri Pulliainen on erikoistunut laadukkaisiin tilausvihkisormuksiin. Pulliaisen korut henkivät harkittua minimalismia ja maskuliinisuutta. Pulliaisen työskentelyssä äärimmäinen kestävyys on ollut keskipisteenä alusta lähtien. Haponkestävä ja damascus teräs ovat Pulliaisen omia suosikkimateriaaleja. Haasteista tykkäävä seppä nauttii, kun hän pääsee tekemään mahdottomasta mahdollisen. Erikoistyöt vaikeusasteesta huolimatta innoittavat yleensä eniten. Yli 20-vuotisen uran jälkeen Pulliainen tekee vihdoin jälkeä, johon hän on itsekin tyytyväinen.

   petri pulliainen 2


PaaPii Design -suunnittelee ja valmistaa kotimaisia vauvojen, lasten ja naisten vaatteita. Yritys työllistää toistakymmentä taitavaa tekijää. Kaikkea toimintaa ohjaa kotimaisuus, eettisyys ja ekologisuus. Vaatemallistot valmistetaan aurinkoenergialla PaaPiin omassa vaatetustehtaassa Kokkolassa, jonka kautta yritys pyrkii säilyttämään suomalaista tekstiiliteollisuutta. PaaPii Designin toiminta kannustaa myös valmistamaan itse ja tuotevalikoimasta löytyy iloisia ja värikkäitä luomupuuvillaisia kankaita, kaavakirjoja ja ompelutarvikkeita sekä lapsiperheiden arkeen sopivia lifestyle-tuotteita kuten trikoopeittoja, palapelejä, pannunalusia ja julisteita. PaaPiilla on jälleenmyyjiä jo yli 30 maassa.

PaaPii1   PaaPii2